Hei vaan kaikki!

Olen tulossa elämäni ensimmäisen kerran äidiksi marraskuussa 2008. Laskettu aikani on tarkalleen sanoen 28. marraskuuta. Tässä on vielä, jonkin aikaa "valmistua" Äidin rooliin.

Olen itse 30+ ja olemme mieheni kanssa olleet naimisissa elokuusta 1999. Miehelleni on aina ollut työn tekeminen sekä uran saavuttaminen ehkä vähän liiankin tärkeätä. Mieheni on tällä hetkellä reissutyössä ja itse tosiaan joudun, jonkin verran olemaan ihan täysin yksin. Mieheni on kyllä nyt luvannut minulle, että kun lapsi tulee syksyllä syntymään, niin hän tulee lopettamaan kaiken ylimääräisen työn. Saapa nyt kuitenkin nähdä, että miten tulee käymään. Hieman kyllä epäilen mieheni sanomisia.

Olemme olleet yhdessä viimeiset 17-vuotta eli yli puolet elämästäni. Mieheni on minua reilu 4-vuotta vanhempi. Nyt vasta tosiaan tunsimme, että olisi sopiva hetki perheen perustamiselle.

Meillä on tosiaan molemmilla parikin ammattia, vakituiset työpaikat, omakoti (tai oikeastaan vielä vuosia pankin) ja molemmilla autot sekä miehellä on vielä erikseen työsuhdeauto.  Tosin toinen  autoistamme lähtee kyllä vaihtoon, koska  pitäähän sitä kuitenkin